Siirry sisältöön
TE-palvelut logo

CASE: Vammaiset henkilöt työllisyyspalveluiden asiakkaina -koulutus – Satakunnan TE-toimisto

Lähtötilanne

Satakunnan TE-toimisto on yksi 15:sta paikallisesta TE-toimistosta. Satakunnan TE-toimistoon kuuluvat toimipaikat Porissa, Kankaanpäässä, Harjavallassa ja Raumalla. TE-toimistot tarjoavat työnhakua, työllistymistä ja yritystoimintaa tukevia monipuolisia palveluita. Satakunnan TE-toimisto halusi vahvistaa asiantuntijoidensa osaamista esteettömästä kohtaamisesta. Lisäksi haluttiin löytää keinoja tukea työnantaja-asiakkaita vammaisten henkilöiden palkkaamiseen ja esteettömyyden huomioimiseen liittyen.

Mitä teimme

Toteutimme Satakunnan TE-toimistolle kahden tunnin pituisen koulutuksen. Koulutuksen suunnittelu alkoi aloituskokouksesta, jossa kävimme läpi asiakkaan toiveet ja tavoitteet koulutukselle, koulutusrungon sekä käytännön järjestelyihin liittyvät asiat. Kahden tunnin koulutus jaettiin kahteen osuuteen, joista ensimmäisen osuuden keskiössä oli vammaisen työnhakijan kohtaaminen. Koulutuksen toisessa osuudessa keskityttiin siihen, millä tavoin TE-toimistojen asiantuntijat voivat tukea työnantaja-asiakkaita esteettömyyden huomioimisessa rekrytointiprosessissa ja työsuhteen aloitusvaiheessa. Koulutuksessa lähestyttiin teemoja käytännönläheisten esimerkkien avulla ja tilaa oli myös kysymyksille ja keskustelulle.