Mitä esteettömyysdirektiivistä tulisi ajatella?

Esteettömyysdirektiiviä on meillä Riesassa odotettu innolla. Euroopan parlamentti ja neuvosto on antanut direktiivin tuotteiden ja palveluiden esteettömyysvaatimuksista jo huhtikuussa 2019. Suomessa, ja muissa jäsenvaltioissa, vaatimukset tulee olla voimassa kuluvan vuoden kesäkuussa, jonka jälkeen vaatimusten soveltaminen alkaa kesäkuussa 2025.

Esteettömyysdirektiivi tulee vaikuttamaan useiden palveluiden esteettömyyteen ja saavutettavuuteen. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi itsepalvelupäätteet, kuten matkalippuautomaatit ja lähtöselvitysautomaatit. Näiden tuotteiden osalta rakennetun ympäristön esteettömyys on keskeistä, jotta tuotteiden käyttäminen on ylipäätään mahdollista. Esimerkiksi satamissa olevat automaatit voivat täyttää käyttöliittymän osalta direktiivin mukaiset esteettömyysvaatimukset, mutta sijoittelu tai korkeus aiheuttavat sen, että niiden käyttö ei olekaan mahdollista apuvälinettä, esimerkiksi sähköpyörätuolia, käyttävälle henkilölle.

Nykyinen lainsäädäntö, jossa rakennetun ympäristön esteettömyyden toteutumista tarkastellaan vain uudis- ja korjausrakentamisen osalta, ei vastaa tähän haasteeseen. On selvää, että esteettömyysdirektiivin liitteen kolme ylätason vaatimukset esteettömyydelle, eivät valitettavasti edistä esteettömyyttä. Liitteessä kolme kerrotaan 12 osa-aluetta, joissa esteettömyys tulee olla huomioitu. Mutta miten esteettömyys tulee huomioida on jätetty kertomatta. Jotta esteettömyysdirektiivin tavoitteisiin aidosti esteettömistä tuotteista ja palveluista päästään, tulee kansallisen sääntelyn esteettömyyden kehittämiseksi olla yksityiskohtaisempaa kuin esteettömyysdirektiivissä. Näin on toimittu esimerkiksi saavutettavuusdirektiivin kohdalla.

Jotta esteettömyysdirektiivin tavoitteisiin aidosti esteettömistä tuotteista ja palveluista päästään, tulee kansallisen sääntelyn esteettömyyden kehittämiseksi olla yksityiskohtaisempaa kuin esteettömyysdirektiivissä.

Yksityiskohtaisemman sääntelyn avulla esteettömyyden tason arvioiminen ei jää yksittäisten toimijoiden tulkinnan varaan. Selkeät esteettömyysvaatimukset auttavat myös palveluntuottajia välttämään ei toivottuja tilanteita, joissa palveluntuottaja olettaa esteellisen rakennetun ympäristön olevan esteetön. Esimerkiksi itsepalvelupääte voi sijaita tilassa, jossa on hyvin tilaa liikkua apuvälinettä käyttävälle henkilölle, mutta ulko-ovi ei ole automaattinen, mikä tekee tilasta osalle käyttäjistä esteellisen. Tällaiset tilanteet ovat omiaan karkottamaan potentiaalisia asiakkaita ja tuomaan palveluntuottajalle vääränlaista julkisuutta.

Olemme Riesassa havainneet, että valtaosalla palveluntuottajista on aitoa halua parantaa heidän palveluiden esteettömyyttä ja sitä kautta avata ovia uusille potentiaalisille asiakkaille. Palveluntuottajille voi kuitenkin olla hyvin vaikeaa arvioida rakennetun ympäristön esteettömyyden tasoa, jos tarvittavia toimenpiteitä ei ole määritelty lainsäädännössä riittävällä tasolla. Yksityiskohtaisempi sääntely voisikin olla erinomainen työkalu näiden palveluntuottajien auttamisessa, kun he miettivät millaisia toimenpiteitä heidän tulee tehdä, jotta palvelu olisi esteetön.

Esteettömyysdirektiivi on askel oikeaan suuntaan esteettömyyden kehittämisessä. Kuitenkin ilman yksityiskohtaisempaa sääntelyä rakennetun ympäristön esteettömyyden osalta, siitä uhkaa tulla vain saavutettavuusdirektiivin jatke.

Mika Borg