Mitä esteettömyys on?
Esteettömyysasiantuntijan työssä tapaa monia eri reittejä paljon ihmisiä, joiden kanssa luonnollisestikin puhutaan esteettömyydestä. Heidän joukossaan on toisinaan myös niitä, joille esteettömyys on vielä varsin uusi tai jopa kokonaan tuntematon asia.
Näiden keskustelujen kautta saakin muodostettua varsin kattavan näkemyksen siitä, miten esteettömyys yleisesti nähdään. Monesti ensimmäinen ja joskus ainoa mielikuva on hyvinkin konkreettinen ja klassinen: hissi tai luiska tai jokin muu selkeä vaihtoehto portaille, noille esteellisyyden symboleille. Ylipäätään rakennetun ympäristön selkeät raamit määrittelevät usein ihmisten ensiajatuksia esteettömyydestä.
Me pääsemme onneksi keskustelujen ja oman työmme kautta vaikuttamaan mielikuviin ja siihen, millaisena esteettömyys nähdään. Olisi nimittäin erheellistä sanoa, että se rajoittuisi vain hisseihin tai luiskiin. Ensimmäinen askel oivalluksen tiellä on se, että liikkumisympäristö on vain yksi esteettömyyden ulottuvuus. Se, että myös näkemis- ja kuulemisympäristö ovat esteettömyyttä, laajentaa käsitettä jo huimasti: valaistus, opastus, akustiikka tai vaikkapa rakennuksen sisätilojen ja kalusteiden kontrastit ovat esteettömän maailman rakennuspalikoita yhtä lailla.
Kun jatketaan esteettömyyden käsitteen kanssa kulkemista, huomataan myös, että voidaan puhua myös valaistusta ja akustiikkaa laajemmin ”aineettomasta” esteettömyydestä. Jos on joskus sattunut kuulemaan riesaajan puheenvuoron tai vaikka esittelyn työstämme, on saattanut törmätä sellaisiin käsitteisiin kuin ”esteetön työyhteisö”, ”esteetön rekrytointi”, ”esteetön viestintä” tai vaikkapa ”esteettömyyden johtaminen”. Mistä niissä on kysymys?
Itselläni on taustaa politiikan tutkimuksen puolella ja pidänkin siitä ajatuksesta, että kaikki politiikka on vammaispolitiikkaa. Tällä tarkoitan itse sitä, että ei ole olemassa mitään yleensä sosiaalipolitiikan alle eroteltavaa vammaispolitiikkaa, vaan vammaisten ihmisten asioista päätetään siellä missä kaikesta muustakin, on se sitten opiskeluun, työmaailmaan tai vaikkapa julkiseen liikenteeseen liittyvää politiikkaa. Sama pätee myös esteettömyyteen: siellä missä on ihmisiä, jotka toimivat keskenään, on myös esteettömyyttä.
Esteettömään työyhteisöön on helppo solahtaa toimintakyvystä riippumatta, esteetön rekrytointiprosessi ottaa huomioon erilaiset hakijat ja työssä pysymistä ja jaksamista auttaa se, että työn muotoilua ja sen keinoja on pohdittu jo ennakkoon. Kaikki tämä on esteettömyyttä. Ja se toteutuu helpoiten, kun esteettömyyttä todella organisaatiossa johdetaan eli se on jonkun tahon vastuulla. Toteutuksen työkaluja voivat olla vaikkapa koulutukset ja perehdytysmateriaalit tai oikealla tavalla palvelun tietojen tai rekrytointi-ilmoituksen yhteydessä kuvailtu esteettömyystieto – vain taivas on rajana.
Vielä haluan nostaa esille yhden asian, joka nousee esiin toisinaan etenkin juuri silloin, kun esteettömyys teemana on vielä uusi. Helposti ajatellaan, että on jokin tietty ryhmä ihmisiä, joita esteettömyys selkeästi koskee, mutta muita ei niinkään. Myös tämän suhteen pääsemme usein tarjoamaan oivalluksia. Esteettömästä ja toimivasta ympäristöstä hyötyvät kaikki. Ja jos nyt vielä erikseen nostetaan esille joitakin kulmia, usein asiakkaamme kertovat jälkikäteen, kuinka esimerkiksi tilapäisesti toimintarajoitteisten paluu töihin on helpottunut, lastenvaunujen tai rollaattorin kanssa liikkuvien asiakkaiden palvelupolku parantunut ja henkilökunnan työ helpottunut.
